En näköjään osaa päättää. Ja arvatkaa vaan laiskistunko pukeutumisessa, kun en bloggaa… Uusi blogi on täällä.
Halusin mm. vähän enemmän vapautta ulkoasun säätämiseen. Voi tulla vähän sekalaista tavaraa, sisustuksesta pukeutumiseen ja tuoksuihin (niistä pelkästään en jaksanut kirjoittaa).
Also in English!


Fabitorian veikeä ja kauniisti viimeistelty printtihame ja paljaat sääret. Style Bubble ja Susien löydöt kuuluvat kevääseeni kuin leskenlehti.

Neuleliukuhihnalla on viime aikoina ollut melko hiljaista – mutta toissapäivänä valmistui sentään tämä. Päivitin 90-luvun nyppyneuletta vaihtamalla paksun mohairlangan huomattavasti ohuempaan ja poskenpehmeään kid-mohairiin (Garnstudion Vienna on ihanan retropörröistä, mutta melko kutittavaa), neuloin kuitenkin samoilla puikoilla, joten neuletiheys säilyi suunnilleen samana. Tällainen kevyt pitsineule tosin laskeutuu eri tavalla, silmukan koosta menee isompi osa pituuteen kuin leveyteen, eikä lopputulos ole mitoitukseltaan yhtä muhkean oloinen kuin alkuperäinen. Paidalla on painoa hädin tuskin reilu sata grammmaa – ja silti se on varsin lämpöinen lisä takin alla.
Kiva, tekstuuria tuova kerros pukeutumiseen, taitaa mennä aktiivikäyttöön.


Tunnen vetoa univormuihin. Ei koristeellisiin ja näyttäviin, vaan ankaran utilitaristisiin, maolaisiin, massatuotetun näköisiin. Asu, jota voisi kuvailla ehkä… …dystooppiseksi koulutyttöunivormuksi on pelkää halpakauppatavaraa – hopeinen hauskasti leikattu toppi H&M, vanha hame Zara ja mesh-tunika, joka löytää uudelleen ja uudelleen käyttöä erilaisissa kerroksissa, Weekday. Myös omituiset kengät, jotka näyttävät loaferien, läskipohjakenkien ja mokkasiinien risteytykseltä ovat H&M:ltä. Nämä outolinnut ovat H&M:n kekäosaston yleisestä linjasta poiketen nahkaa, ja niistä on tullut siinä määrin suosikkipari, että minun on varmaan pakko sijoittaa tänä keväänä niiden negatiivisisariin – jotka toimisivat tämän asun kaverina vieläkin paremmin. Kiinnostavan näköisiä matalia kenkiä ei ole todellakaan helppo löytää.


Kiitokset vaan Wikkelle – löytyipä lupaava kotimainen kenkäsuunnittelija! Emmi Malmström suunnittelee värikkäitä ja selkeälinjaisia kenkiä – juuri sellaisia, joita vaatekaappini tuntuu juuri nyt kaipaavan. Etenkin Paprika-malliston oranssin ja pinkinsävyiset kengät toisivat kevään asuihin juuri sopivan piristysruiskeen. Dana-nilkkurissa taitaa olla irrotettava nilkkaremmi. Mikä ihana yksityiskohta! Välillä tuntuu, että suomalaisesta muodista puuttuu lähinnä bisnesosaaminen… …kiinnostavia suunnittelijoita tuntuu kyllä löytyvän.



Auringonpaistetta ja räystäistä tippuvaa vettä katsellessa ei voi muuta kuin todeta, että pian on käsillä taas aika, jolloin voin pyyhältää ulos viime vuosien laiskuusyhdistelmässäni: silkkisessä japanilaisessa haorijakussa ja farkuissa.
Etsy on kimonojen ja haorien ystävän aarreaitta, eBaysta löytyy tietysti myös. Kauniskuosinen haorijakku (tässä ei tosin ole kirsikankukkia) toimii myös sisustuksen yksityiskohtana seinälle ripustettuna, aamutakkina, iltarientojen kevyenä päällysvaatteena… Välikerrokseksi ei traditionaalisesta haorista ole – hihoissa kangasta nimittäin riittää…
Haori on lyhyt päällyskimono. Useinmiten se on valmistettu vähän paksummasta silkistä tai puuvillasta – ja usein jakun yläosa sekä hihat on vuorattu kankaalla, jonka kuosi sopii kiinnostavalla tavalla päällyskankaaseen. Naisten jakuissa erilaiset kasviaiheet ovat tyypillisiä, miesten jakuista on helppo löytää graafisia kuvioita ja rauhallisia kudottuja kaksivärisiä kuoseja. Jakut ovat melko standardikokoisia – sanoisin, että niitä voi helposti käyttää jos oma vaatekoko asettuu jonnekin 34 ja 42 välimaastoon.
Kaulassa on Bliss Lau:n vartaloketju, musta läpikuultava tank top American Apparelin – ja tummansiniset farkut, joita ei juurikaan kuvissa näy – Lee.
Oikeasti ajattelin etten postaa mitään musiikkijuttuja tänne kun en niistä mitään ymmärräkään, mutta postaanpa kumminkin.
Ähäkutti. Ja ihanaa viikonloppua!



Huomasinpa viimeksi Weekdaylla pistäytyessäni, että valikoima oli laajentunut mukavalla MTWFFSSWEEKDAY collection -kokoelmalla. Tässähän ei mitään isompaa designfilosofiaa tai suunnittelun suuria nimiä ole taustalla, onpahan vaan perusvaatteita Weekdayn rennoilla leikkauksilla – yhdistettynä astetta parempiin materiaaleihin. Omia suosikkeja: väljä silkkinen peruspaitapusero, silkkinen t-paita ja ihanan pehmeä nahkamini!




Neljän viikon sisustuskuvahaaste viihtyy vieläkin yksityiskohtien parissa. Tai no, kylpyhuonetehtävänanto olisi sallinut toki laajemmankin kuvakulman, mutta kuvattava kohde ei salli. Jotta kuviin saadaan välillä muutakin kuin detaljeja, taidan käväistä ruokasalissa valoisana päivänä kameran kanssa – kunhan saan ostettua tuoreita kukkia. No, tällä kertaa mukana ovat…
…astia… …on toistaiseksi kovin vähän käytetty, kaunis valurautainen teepannu, jonka haluan nostaa esiin, virtuaalisesti ja tosielämässä. Olen vanha kahvinjuoja, joka on oppinut nauttimaan erityisesti vihreästä ja valkoisesta teestä. Ikävä kyllä en pysty juomaan teetä tyhjään vatsaan, joten kahvin korvikkeeksi siitä ei ole. Haluaisin kuitenkin pystyttää teenjuontiin liittyviä rutiineja – ehkä lounaan päälle kuppi kuumaa?
…rakkain esine… …rakkaus on minusta liian voimakas sana käytettäväksi esineiden yhteydessä – vaikka herkästi sanonkin rakastavani asioita kun puhun rennosti ja turhia miettimättä. Kun joudun asiaa tarkemmin puntaroimaan, totean, että kotona on rakas ihminen ja kaksi rakasta kissaa.
…kylpyhuone… …hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!


No oikeasti minulla ei ole ollut vielä mitään tilaisuutta, johon olisin voinut rakennella asukokonaisuuden käyttäen Marnin muovilehtikorua – mutta onhan sitä ollut pakko vähän kokeilla. Minusta koru on parhaimmillaan pienen pyöreän kaula-aukon kanssa – eikä haittaa ollenkaan, jos alla oleva vaate kerää kangasta poimuille kaula-aukon ympärille, kuten malliston mekot ja topit. Olin ihan varma, että vaatekaapissani on jotain sellaista – ja olihan siellä ainakin tämä See by Chloén runoilijapaita, jossa ei ole silkkipuuvillaa säästelty.
Jalkaan viimekesäiset Topshopin väljät silkkiprinttihousut, jalkaan matalat sandaalit, joista näkyy ihoa mahdollisimman paljon. Ja puutarhajuhliin maljaa kohottamaan…
|
Pidä blogia WordPress.comissa. Teeman Nishita on tehnyt Brajeshwar.